Raamatun lukemisesta

Tapasin kahden kesken keskustellen kerran vuosia sitten erään henkilön, jota suuresti kunnioitin ja kunnioitan yhä. Tapasin hänet vain kerran ja yksi kysymys, jonka hän muun muassa minulle esitti oli: oletko lukenut Raamatun? Minun piti tunnustaa, että en ollut paljon lukenut mutta kehuskelin lukeneeni paljon ranskalaista nykyfilosofiaa ja yritin myös hieman artikuloida sitä erinomaista analyyttistä näkökulmaa jota olin niistä lukemisista oppinut ja valistin häntä, että kaikki ongelmat maailmassa johtuvat ”lokosentrismistä”.

Pakkohan se raamattu oli kuitenkin sitten lukea ihan yleissivistyksen vuoksi jos vaikka joskus joutuisi keskusteluun, jossa ei halua näyttää tietämättömältä moukalta länsimaisesta uskomushistoriasta. Aikamoista tervanjuontiahan se välillä oli. En väitä, että olisin joka sanaa lukenut mutta varmaan suurin osa tuli läpi käytyä. Ja onhan siellä hienoja arkkityyppisiä tarinoita tai ainakin arkkityyppisiä. Voidaan ehkä väittää, että kaikki draamankäänteet eivät aina edusta parasta mahdollista esimerkkiä, siitä miten ihmisen pitäisi käyttäytyä. Raamatussa tuntuu olevan yhtä paljon antisankareita kuin nykyaikaisissa elokuvissa. Ja jopa sankaritkin siellä mokailee. Daavid lankeaa toisen miehen vaimoon, Mooses menettää hermonsa silloin kun ei pitäisi jne. Miksi sitten Raamattu kannattaa lukea?
Se yleissivistys argumentti on tietysti monenkin mielestä ihan pätevä. Mutta onko olemassa myös maailmankatsomuksellinen argumentti?
Suurin osa ihmisistä sekulaarissa länsimaassakin vielä uskoo jonkinlaiseen Jumalaan tai jumaluuteen tai johonkin kulissien takana toimivaan voimaan (rakkaus?), joka on ihmistä suurempaa. Jos on olemassa Jumala, niin seuraava kysymys kuuluu: minkälainen tämä Jumala on? Mitä meidän pitäisi Jumalasta tietää ja mikä suhde Jumalaan pitäisi olla. Mutta tietysti ensin pitäisi selvittää onko Jumala olemassa vai ei.
Yhteiskuntamme suuret kysymykset näyttävät usein polarisoituvat synkronissa tämän kysymyksen kanssa. Itse olen saanut 100% agnostistisen kasvatuksen. Jumalan olemassa olo oli asia, jota kukaan sukulaisistani ei muistaakseni koskaan ottanut ainakaan millään saarnaus-mentaliteetilla kantaa. Toki vitsikkäästi tunnustettiin joukolla, että pakanoita ollaan.

No kysymys voidaan kuitenkin toistaa: onko Jumala olemassa vai ei. Ja tätä on ihminen pohtinut, epäillyt, uskonut ja todistellut puolesta ja vastaan vuosituhansia. Jos haluaa vastauksen siihen kysymykseen niin voi myös hetken arvioida sitä, että miten sellaiseen kysymykseen voi saada vastauksen ja onko se mahdollista. Agnostisti uskoo, että se ei ole mahdollista tai jos tarkkoja ollaan agnostikko ehkä pitää Jumalan olemassa oloa mahdollisena mutta tietoa siitä, että voiko asiasta mitään tietää agnostikko pitää epätodennäköisenä. Näin ymmärtäisin agnostismin määritelmän. Ateisti sen sijaan uskoo tällaisen kategorian non-eksistenssiin. Veikkaan että suurin osa suomalaisista on jonkin sortin tapakristitty agnostikkoja. Häät ja hautajaiset hoidetaan kirkossa ja isä meidän rukouksen sisältö muistetaan jos ei ulkoa niin pää piirteittäin ainakin että siinä puhuttiin leivästä ja vähän muustakin. Moni ehkä muistaa kymmen käskyä ainakin joiltain osin. Naapurin lehmää ei sovi kateellisesti katsoa ja muuta sellaista. Ja ateistitkin ovat sitä mieltä, että moraalikoodi, jossa määritellään tappaminen, varastaminen ja valehteleminen epäeettiseksi toiminnaksi on myös järjellä perusteltavissa päteväksi ohjeistukseksi. Ateisti ehkä ajattelee, ettei olisi kuitenkaan tarvittu Moosesta sitä meille kertomaan.

Eli ennen kuin päättää selvittää sen onko Jumala olemassa vai ei pitää tietysti arvioida onko kysymykseen edes mahdollista saada vastausta. Pitää miettiä tiedon hankinnan menetelmää. Joku voi väittää, että kyse ei ole tiedon hankinnasta vaan puhtaasti uskon kysymyksestä. En väitä vastaan. Mutta miten esim. Carl Jung:illa oli otsaa sanoa, että kun häneltä kysyttiin, että uskooko hän Jumalan olemassa oloon hän vastasi, että hän ”tietää, että Jumala on olemassa”. Oliko hän harhainen vai oliko hänellä ”tietoa”? Ainoa tapa selvittää asia taitaa olla se, että yrittää selvittää onko tällaista tietoa mahdollista saada.

Gnostilaiset uskoivat, että tieto on mahdollista. He kutsuivat tätä tietoa gnosikseksi , josta tulee tämä nimike gnostilaisuus. Sittemmin kirkko pyrki täysin hävittämään tämän ”harhaopin” ja gnostilaiset kirjoitukset.

Mutta voiko Raamatun lukemalla saada vastauksen kysymykseen Jumalan olemassa olosta? Moni joka asiaa pähkäilee lukee ehkä Raamatun ja päättää joko, että 1) tähän Jumalaan en ainakaan halua uskoa, 2) en tullut tästä hullua hurskaammaksi tai sitten 3) pyhä henki ottaa hänet valtaansa ja hän hurahtaa perusteellisesti fundamentaalikristityksi.

Tässä ehkä ne kolme eri perusreaktiota Raamatun lukemisesta teologisesta näkökulmasta. Ehkä on olemassa neljäskin vaihtoehto saada jotain hyötyä kysymyksiin liittyvään arvuutteluun. Raamattuhan sisältää myös käytännön ohjeita. Pitäisikö niitä kokeilla? Jos esimerkiksi ryhtyy seuraamaan tiukasti kymmenen käskyn ohjeita niin voisiko käydä niin, että joku päivä herran enkeli koputtaa ovelle tai sujauttaa pari lisäkäskyä postiluukusta kaneetilla että: ”Kun olet nyt näitä käskyjä niin innokkaasti seurannut niin tässä olisi pari lisää että olisi vähän lisähaastetta.”

No sitten siellä sanotaan, että ”pyytäkää niin teille annetaan”. Moni uskoon hurahtanuthan kertoo tarinoita miten elämä oli totaalisessa umpikujassa ja epätoivoissaan hän oli huutanut, että Jumala jos olet olemassa niin auta! Ja sitten he kertovat, että enkeli tuli ja auttoi. Hallusinoiko hän?

Mutta miksi elämän pitäisi olla umpikujassa ja viimeisenä oljenkortena sitten pitää huutaa Jumalaa apuun. Mitäs jos kerran pyytämällä saa niin tällaiseenhan voisi suhtautua kokeellisen tieteen asenteella: jos vaikka joka päivä pyytää reippaalla äänellä, että Jumala ilmesty ja ilmoita että oletko olemassa vai ei. Ja jos olet niin mitä johtopäätöksiä siitä pitäisi tehdä, jos mitään!? Jos Jumalaa ei ole niin hän ei kyllä varmaan ilmestykään koskaan. Jos tuota kysymystä joka päivä kailottaa niin kuolinvuoteella ainakin voi todeta, että ”ainakin yritin”.

Mutta voihan tietysti olla toisaalta, että ihminen sitten suggeroi itselleen jonkinlaisen hallusinaation toiveajattelun tai kuvitelman voimalla. Kannattaa ehkä varmistaa että noin muuten on terapiassa käyty ja tolkku on vähintään hyvää keskitasoa. Toisaalta sitten jos Jumala on olemassa ja pitkästyy kuuntelemaan mokomaa toistuvaa pyyntöä ja vaatimusta eksistenssin evidenssistä niin siitähän se Raamattu myös tarinoi, että ”ei se anna kiveä kun leipää pyydetään”. Jumalan olemassa olon intellektuaaliset ja filosofiset todistelut ovat sitten oma lukunsa. Ne voivat olla loogisesti ja intellektuaalisesti itseasiassa uskottavia mutta jostain syystä maailmassa ei ole montakaa seurakuntaa joiden uskontunnustus olisi filosofinen looginen todistus. Jollain tasolla siis usko tai gnosis on eri asia kuin looginen tai filosofinen päättely.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *